Friday, May 22, 2009

Opiskelua

McMaster yliopistossa on paljon toimintaa, vaikka lukukausi on ohi. Pitävät kesäkouluja. Kampus kaunistuu kun lämmin tulee.

Filosofian laitoksella on pieni lukupiiri, jonka yksi Russell-jatko-opiskelija järjesti. Paikalla on kolme professoria filosofian laitokselta ja yksi matematiikan puolelta. Olen osallistunut kuuntelijana lukupiiriin, koska se lujittaa tietojani Russellin filosofian teknisemmistä puolista vuosien 1903-1913 välisenä aikana. Tänä ajanjaksona Russell kehitteli eriliaisia vastauksia paradokseihin. Yksi näistä on mainittu varhaisemmissa merkinnoissäni.

Yksi teorioista on kuulemma nimeltään zig-zag teoria. Siitä en tiedä mitään. Lukupiirissä käsiteltyä taustaa on hyvä tuntea sen verran kuin voi. Silloinkin on hyvä tuntea, jos pohtii Russellin metafysiikkaa tai kielifilosofiaa tai historiallisesta näkokulmasta analyysin metodia. Tällaisten asioiden lukeminen on aikaavievää, mutta voi olla kuitenkin hyödyllistä.


Sivutöinä olen tutkinut Kanadassa ohjaavan professorin luennoillaan kehumaa kirjaa ns. 'piilostetusta substitutionaalisest teoriasta'. Tämä kirja esittää Russell-tutkimuksen traditiosta joissakin kohdissa poikkeavan tulkinnan siitä, miten Russell kehitti vuosina 1905-1908 vastaustaan paradoksiin. Nykyään kuitenkin monet, myös ohjaajani täällä Kanadassa, ovat joiltakin tärkeiltä osin kallistuneet tämän kirjan esittämälle historialliselle kannalle. Näin siitäkin huolimatta, että kyseinen tulkinta kumoaa joitakin heidän omia käsityksiään.

1 comment:

Ilmari said...

Tarkemmin: vuosina 1903 Russell pyrki vastaamaan joihinkin paradokseihin. 1903 Russell jo esitti yksinkertaisen tyyppiteorian vastaukseksi omalle paradoksilleen.